oi armas, muualle olis jo hoppu.

Muoto lantion, reiden, pohkeeseen päin,

piirongin ovella varpaansa näin.

Veitsiä täynnä on kaappinsa tuo,

niitä me toimme kun tulimme luo;

minä ja muut, tiedätkö, miksi.

Veto on veren, juuri siksi.

Oli lempensä hinta veitsi ain,

kun kysyin syytä, hän vastasi vain:

'Nyt nivelet liikkuu, katso vaikka,

myöhemmin tulee toinen paikka.

Kun olen vanha ja et tule luo,

he nämä saa ja varma on tuo:

Linkkuveitsi, ja silmät loistaa,

ei pikkupojat voi vastustaa moista.

Oi rakas, sinä nyt juokse,

sitten nuoremmat tulee mun luokse.

Sinä nyt, aikanaan poika soma.

Se eläkerahasto on mun oma!'

Näin lausui laatikon sulkien.

Minä, naisen mietteitä ihmetellen,

vain hieman haikeutta tuntien,

poistuin luotansa kerran viimeisen.

12.11.1996 tpm

On kolme eri osastoa

puuseessä parakkikylän.

Miehet, naiset, mutt' arvatkaa,

mitä sitten tulis tähän..

Inkeri ovesta erehtyy

kun hänellä on hätä.

Paljaaltansa hän pyllistyy,

ei taaksensa nää tätä:

Reino reijältä varottaa,

että odota nyt vähän,

syliini sun otan vastaan vaan

keihääni kärkeen tähän.

Inkeri rukka, hän kirkaisee

ja ulos ovesta laukkaa,

mutt' pian he toisiinsa totuttelee

ja yhteistä leipää haukkaa.

Mitäpä kateena kerrotaan

Inkerin teosta tästä:

'Nainen on nainen aina vaan,

ei kyse ollut erehdyksestä.'

14.11.1996 tpm